tiistai 11. joulukuuta 2007

Tiheä syksy

Terveppä terve! Syksyn aikana on moni asia loksahdellut kohdalleen ja keikkoja on vedetty kohtuullinen määrä. Varsinkin syyskuussa oli vilkasta seitsemän keikan kuukausimäärällä.


Keikoilla tapasimme monia mahtavia ihmisiä ja saimme käydä kiinostavia keskusteluja. Kiitos teille kaikille! Yleisönsä takia Norman haluaa olla edelleenkin pystyssä ja kehittää toimintaansa, koko bänditoimintamme olisi turhaa ilman vuorovaikutusta yleisön kanssa. Ensi vuoden keikkoja odottelemme jo innolla!

Keikkojen ohessa olemme harjoitelleet ja tehneet taustatyötä Normanin tulevaisuuden näkymiä kirkastamaan. Levyprojektin valmistelun ja erinäisten muiden yhteistyösopimusten lisäksi olemme palkanneet bändille managerin, Tuomas Auvisen. Hän hoitaa tästä eteenpäin bändin käytännön järjestelyt, yhteydenotot, markkinoinnin ja keikkamyynnin, näin bändille jää enemmän energiaa ja aikaa oman perustyönsä toteuttamiseen. Yllättävän kauan meni tuon manageridiilisopimuksen viilaamiseen, mutta lopulta saatiin aikaiseksi soppari, joka tyydytti kaikkia osapuolia. Rukoilemme siunausta uuden managerimme työhön!

Norman vietti pikkujoulut webmasterimme Jannen luona Kauniaisten keikan jälkeen. Ohjelmaan sisältyi myös käynti Tapiolan keilahallissa. Uusi managerimme Tuomas oli keilajaisten ylivoimainen voittaja 141 pisteen keskiarvolla :) Onnea voittajalle!

Tästä on mukava käydä joululomalle. Ensi vuonna näette Normania mm. entistä enemmän koulukeikoilla. Joten älä ihmettele, jos ilmestymme yllättäen keskellä koulupäivääsi koulunne liikuntahalliin ja vedämme sellaisen shown, että liikuntahallinne räjähtää palasiksi! (ei vaisinkaan, rehtoreille tiedoksi, että noudatamme aina kuulonhuoltoliiton määrittelemiä turvallisia desipelirajoja)

maanantai 3. syyskuuta 2007

Veto Mooriassa

Launtaina bändi vietti yhteiseloa koko päivän. Osoitteena oli jälleen kerran kunnon Tampere. Reenasimme iltapäivän ja illalla oli veto gospel-kahvila Mooriassa. Lisäksi toiset meistä kävivät peräti 3 kertaa päivän aikana hesessä!!! Se siitä kesäkunnosta...2008.

Yleisilme oli positiivinen, kun kiirettä ei ollut. Saimme Mäkisten vieraanvaraisuudesta johtuen harjoitella keikkapaikalla, joten rauhassa saimme hioa settiä.

Illalla, juuri ennen keikkaa kävimme vielä Luther-talon kattohuoneiston parvekkeella ottamassa parit bändikuvat. Tälläkertaa vähän vähemmän spykoottisen näköisinä:) Vaikka oli viileä, ei kesä ollut täysin poissa. Syksy taitaa voittaa kuitenkin tämän taistelun kesää vastaan.

Keikka meni kohtalaisesti. Esittelimme uutuutena Normanin rukousrenkaan. Idea on siis siinä, että pyydämme ihmisiä rukoilemaan työmme puolesta. Vastalahjaksi lähetämme heille kerran kuussa mailin, jossa kerromme vähän kuulumisia.

keskiviikko 29. elokuuta 2007

Normancamp Tuuloksessa

Viime sunnuntai kului Normanin koko crewilta mukavasti Johanneksen mökillä Tuuloksen suunnalla. Päivä kului rattoisasti tulevaisuutta suunnitellen ja yhdessä kikkaillen. Eniten keskustelua herätti ensi kevään levy-projekti. Siinä onkin paljon pohdittavaa ja työtä. Tässä alkaa vasta vähitellen ymmärtämään, kuinka paljon Norman tulee viemään aikaa sen soittajilta ja koko crewilta.

Palaverissa kenties hupaisimman osuuden tarjosi webmasterimnme Tervosen Janne, joka oli koostanut nettistatistiikat power-point esitykseksi. Pylväsdiagrammeista näki mm. sen, kenen profiilia oli eniten katseltu. Tiukan kisan voitti Johannes, mutta Aapo tuli perässä vain 40 katselukertaa vähemmän saaneena:)

Iltahämärissä käytiin vielä ottamassa bändikuvia Tuuloksen keskiaikaisen kivikirkon edustalla. Kyl oli taas naurussa pidattelemistä. Vakavia bändikuvia Normanista on yllättävän vaikea saada.

Lopuksi päädyimme tottakai saunaan.

Oli onnistunut päivä, joka varmasti lujitti bändin yhteenkuuluvuutta. Päätettiin, että mennään syksyllä koko porukalla vielä keilaamaan Helsingin suunnalla.

sunnuntai 19. elokuuta 2007

Kolmijakoisia suunnitelmia

Johannes pähkäilee uusien biisien kanssa:
* Levylle tarvittaisiin 4. tai 5. paikalle selkeästi jotenkin poikkeava biisi. Tutkinnan alla on viime aikoina ollut 3/4 rytmilaji yhdistettynä 4/4 trioliin. Niitä pystyy vuorotteleemaan pirteästi. Saa nähdä mitä syntyy.

* Vaikutteita on haettu jälleen 80-luvun voimakasvetoisimmista mid-tempoisista hevanderibiiseistä:)

* Jotenkin koen voimakkaimpana tietynlaisen tunnelman nostattajana käyttää molli-duuri-duuri-molli-yhdistelmää. Se saa aikaa neutraalin fiiliksen, joka toisaalta on paljon käytetty mutta ei ehkä kuitenkaan täysin tutkittu.

* Levyn 1. ja 2. biisit ovat erityisesti nyt teon ja harkinnan alla. 1. pitäisi olla johdatteleva, tehokas, ei kuitenkaan liian avonainen, jotta 2. erottuu juuri tässä. Levyn eka biisi pitää antaa motiivin kuulla koko levy, tosin se ei saa esitellä kaikkia temppuja ja tehokeinoja. Toinen biisi puolestaan tulisi olla se helpoimmin lähestyttävä ja tehokkain. Pituus ei saa nousta kauhestai yli 4 minuutin.
Levyn 3 biisi on todennäköisesti "Mikä silloin on tärkeää?", joka nostattaa tempoa ja tiivistää tunnelmaa entisestään. Kuten aikaisemmin mainittiin, nelosen tulisi puolestaan yllättää erilaisuudellaan. Sen tulisi kuitenkin sisältää joitain samoja elementtejä. Numero viisi olisi ken ties slow-tempo biisi.
Että tällaisia ajatuksia. Voi tietysti olla että suunnitelmat muuttuvat vielä...

sunnuntai 12. elokuuta 2007

Keikkaa tiedossa!

Syyskuusta näyttää muodostuvan Normanin historian aktiivisin. Parhaillaan suunitellan syksyä ja hyvältä näyttää.

lauantai 4. elokuuta 2007

Nyansseja ja jäätelöä Pitäjänmäessä

Istuimme pienellä porukalla (Elias, jarmo ja Johannes) kuuntelemaan musiikkia, syömään jäätelöä ja juttelemaan tulevasta levystä. Aiheena oli erityisesti laulun vieminen enemmän esikuvien mukaiseen suuntaan. Elias pyrkii syksyn aikana tutkimaan monien melo-heavy-laulajien tekniikoita ja nyansseja.

Norman pääsee mahdollisesti alkusyksystä yhdityksen nimen alle.

Yleis fiilis on hyvä. Tosin yhteisreenejä ei ole töistä johtuen ollut vähään aikaan. Odottavaisin mielin bändi suuntaa syksyn keikoille.

tiistai 24. heinäkuuta 2007

Biisejä valmistuu - budjettia pohditaan

Norman pohtii levyn tekoa.
Johannes on käyttänyt kesäsateet hyödyksi ja istunut synan ääressä miettien ideoitaan.
Elias on puolestaan soitellut studioita läpi ja ehdotellut bändille eri vaihtoehtoja. Muu porukka on viettää kesää enemmän tai vähemmän työn merkeissä.
On koitettu muistaa myös rukoilla homman puolesta.

Normanin blogi julkaistu

Tähän blogiin lisäillään aina silloin tällöin yhtyeeseen liittyviä uutisia, matkakertomuksia ym.
Voit kommentoida seikkailuitamme vapaasti.
Lähitulevaisuuden projekteista kerrottakoon, että Norman keskittyy syksyn aikana esituottamaan tulevaa debyytti-albumiaan, joka nauhoitetaan ensi keväänä. Tällä sivustolla seurataan levyn valmistumista.
Luvassa on juttuja myös keikkareissuilta eripuolilta Suomea