Johannes pähkäilee uusien biisien kanssa:
* Levylle tarvittaisiin 4. tai 5. paikalle selkeästi jotenkin poikkeava biisi. Tutkinnan alla on viime aikoina ollut 3/4 rytmilaji yhdistettynä 4/4 trioliin. Niitä pystyy vuorotteleemaan pirteästi. Saa nähdä mitä syntyy.
* Vaikutteita on haettu jälleen 80-luvun voimakasvetoisimmista mid-tempoisista hevanderibiiseistä:)
* Jotenkin koen voimakkaimpana tietynlaisen tunnelman nostattajana käyttää molli-duuri-duuri-molli-yhdistelmää. Se saa aikaa neutraalin fiiliksen, joka toisaalta on paljon käytetty mutta ei ehkä kuitenkaan täysin tutkittu.
* Levyn 1. ja 2. biisit ovat erityisesti nyt teon ja harkinnan alla. 1. pitäisi olla johdatteleva, tehokas, ei kuitenkaan liian avonainen, jotta 2. erottuu juuri tässä. Levyn eka biisi pitää antaa motiivin kuulla koko levy, tosin se ei saa esitellä kaikkia temppuja ja tehokeinoja. Toinen biisi puolestaan tulisi olla se helpoimmin lähestyttävä ja tehokkain. Pituus ei saa nousta kauhestai yli 4 minuutin.
Levyn 3 biisi on todennäköisesti "Mikä silloin on tärkeää?", joka nostattaa tempoa ja tiivistää tunnelmaa entisestään. Kuten aikaisemmin mainittiin, nelosen tulisi puolestaan yllättää erilaisuudellaan. Sen tulisi kuitenkin sisältää joitain samoja elementtejä. Numero viisi olisi ken ties slow-tempo biisi.
Että tällaisia ajatuksia. Voi tietysti olla että suunnitelmat muuttuvat vielä...
sunnuntai 19. elokuuta 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti